tiistai 10. huhtikuuta 2012

Viitasaaren Neste

Tästä starttaa blogini matkan varrelle sijoittuvista huoltamokahviloista. Toivottavasti näistä satunnaisista arvioista on huvia ja ehkä hyötyäkin.

Olimme pääsiäisen vietossa kotonani Pohjois-Pohjanmaalla. Tätä matkaa Helsingin ja kodin välillä olen matkannut pienestä tytöstä lähtien. Ulkoa osaan matkan mutkat ja suorat. Ja minut tuntevat tietävät, mitä suorilla tapahtuu :)

Jo menomatkalta olisi tullut tosi hyvä arviointi, mutta keksinpä tämän idean blogista harmittavasti vasta tulomatkalla. Annetaan tuolle menomatkan huonohkon kokemuksen tarjonneelle huoltamolle vielä myöhemmin uusi mahdollisuus.

Pääsiäisen vietosta palatessamme poikkesimme ensimmäistä kertaa Viitasaaren Nesteellä tankkaamassa auton ja itsemme. Näin kevättalven auringonpaisteessa paikka ei ainakaan vedonnut viehätysvoimallaan. Väkeä siellä kuitenkin riitti varmasti yhden työntekijän palveltavaksi ihan riittämiin. Pääsiäisen paluuliikenteessä oli muitakin matkaajia kuin me. Olisiko viikolla sitten paremminkin paikkakuntalaisten palaveripaikka?

Viitasaaren Neste 9.4.2012


Sijainti: Nelostien varrella Viitasaaren keskustan pohjoispuolella. Helppo löytää, näkyy päätielle.

Tuotevalikoima: Pikkupurtavaa suolaista ja makeaa. Arkisin ja lauantaisin tarjolla lisäksi ainakin Rolls-hampurilaisia.

Hinta: Edullinen. Iso muki kahvia maksoi 1,50€. Kaksi isoa kahvia, miehen lihapiirakka nakeilla ja minun suklaamunkki maksoivat yhteensä 8,90€.

Ympäristö: Ensivaikutelma vaatimaton, ehkä nuhjuinenkin, paljon tavaraa myymälän puolella. Vessa siisti ja plussaa kahvilan pääsiäiskoristelusta. Sellainen vanhanajan huoltamo bensankatkuineen, jossa rauhassa saa juoda kahvit.

Palvelu: Oikein mukava Terttu-emäntä palveli. Nopeasti tuli lihapiirakka lämmitettynä ja täytteillä pöytään. Kahvi oli hyvää.

Yleisarviointi: Pysähdy ihmeessä, kokemuksen arvoinen.

3 kommenttia:

  1. No olispa jo aikaisemmin kannattanut pysähtyä tännekin. Onneksi viime vuosina ollaan tympäännytty abc-helvetteihin, jotka on toistensa kopioita ja kaikki on kallista ehkäpä sen varjolla, että niistä saa poonusta. Terttu-emäntä ja rauhallisuus, vaikka meidän saavuttuamme väkimäärä lienee tuplaantunut, olivat Viitasaaren Nesteen bonukset. Ja kahvi oli hyvää, kuten muutkin maistetut antimet.

    VastaaPoista
  2. Niinpä, ollaankin palvottu liikaa noita isompia paikkoja. Ehkä tämä blogikin innoittaa kokeilemaan uusia paikkoja ja arvioimaan niitä vanhoja uusin silmin. Päivitinkin vielä tekstiä, sillä se verkkainen rauhallisuus oli oikein mukavaa. Ja kuunnella paikallisten omia juttuja :)

    VastaaPoista
  3. Muistin vielä, että nelostien varrella oli edullisinta ruokkia Volvo tällä asemalla, en muista halvempaa asemaa, joka olisi tielle näkynyt. Tässä pitää ottaa huomioon kanta-asiakaskortilla saatu -2snt/l polttoaineesta, jolloin 98E5 maksoi 1,729€/l.

    VastaaPoista