sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Karjaan Shell

Tänä huhtikuisena lauantaina ajelimme päiväseltään Hankoon kyläilemään. Ilma oli aamusta pilvinen, mutta kirkastui iltapäivällä. Liekö syynä suunta Suomen eteläisimpään kaupunkiin.

Toimitimme aamupäivän puolella asioita ympäri pääkaupunkiseutua. Ajellessa Hangon suuntaan kahvihammasta alkoi kolottaa ja mahassakin kurnahteli, joten oli aika pitää kahvi- ja vessatauko. Siihen tulikin oiva tilaisuus saavuttuamme Karjaalle. Samassa ympäristössä toimii kaksikin huoltamokahvilaa, joista valitsimme tällä kertaa Shellin. Ihan muuten vain.

Ulkoapäin rakennus antaa tilavan ja valoisan kuvan itsestään. Sisällä on kuitenkin toisenlainen tunnelma. Se on jakautunut kahtia kahvilan puoleen ja - tyhjään tilaan. En oikein ymmärtänyt tilajakoa, sillä se avarampi ja siksi houkuttelevampi puoli oli tehty luotaantyöntäväksi ja mitäänsanomattomaksi. Siellä oli pöytäkuntia, biljardipöytä, muutama pelikone sekä tupakkakoppi. Kahvilan puoli tuntui ahtaalta pöytineen ja hyllyineen. Ja siellä olivat kaikki ruokailevat ja kahvittelevat asiakkaat. Menimme silti sille tyhjälle puolelle.

Karjaan Shell 21.4.2012

Sijainti: Hanko-Hyvinkää-Porvootien (25) varrella Karjaalla. Asema näkyy tielle.

Tuotevalikoima: Helmi-Simpukka eli täältä saa myös ruokaa. Sämpylää, pasteijoita, muffinsseja oli ainakin sekä ilmeisesti paikan päällä paistettua kierrepullaa. Lisäksi valmispakkauksissa esim. lämmitettäviä leipiä. Miehen valitsema ruistoast oli mitäänsanomaton.

Hinta: Keskitasoa. Iso kahvi 2,20€, pienempi 1,75€ ja santsikuppi 85snt. Pienemmät kahvit, miehen santsikuppi ja ruistoast sekä minun kylmäsavulohileipä yhteensä 11,45€.


Ympäristö: No siellä tyhjällä puolella rauhallista, ei tosin toisellakaan puolella kukaan riehaantunut. Vessa oli ihan ok, mutta siellä ei ollut koukkua laukulle ja takille.

Palvelu: Meitä palveli Rebecca. Ihan ok, ei tahtonut löytänyt minun leivälle hintaa. Olisin voinut toki ottaa ilmaiseksikin :)

Yleisarviointi: Menetteli pikapysähdyksellä eli kahvit naamaan ja menoksi.

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Viitasaaren Neste

Tästä starttaa blogini matkan varrelle sijoittuvista huoltamokahviloista. Toivottavasti näistä satunnaisista arvioista on huvia ja ehkä hyötyäkin.

Olimme pääsiäisen vietossa kotonani Pohjois-Pohjanmaalla. Tätä matkaa Helsingin ja kodin välillä olen matkannut pienestä tytöstä lähtien. Ulkoa osaan matkan mutkat ja suorat. Ja minut tuntevat tietävät, mitä suorilla tapahtuu :)

Jo menomatkalta olisi tullut tosi hyvä arviointi, mutta keksinpä tämän idean blogista harmittavasti vasta tulomatkalla. Annetaan tuolle menomatkan huonohkon kokemuksen tarjonneelle huoltamolle vielä myöhemmin uusi mahdollisuus.

Pääsiäisen vietosta palatessamme poikkesimme ensimmäistä kertaa Viitasaaren Nesteellä tankkaamassa auton ja itsemme. Näin kevättalven auringonpaisteessa paikka ei ainakaan vedonnut viehätysvoimallaan. Väkeä siellä kuitenkin riitti varmasti yhden työntekijän palveltavaksi ihan riittämiin. Pääsiäisen paluuliikenteessä oli muitakin matkaajia kuin me. Olisiko viikolla sitten paremminkin paikkakuntalaisten palaveripaikka?

Viitasaaren Neste 9.4.2012


Sijainti: Nelostien varrella Viitasaaren keskustan pohjoispuolella. Helppo löytää, näkyy päätielle.

Tuotevalikoima: Pikkupurtavaa suolaista ja makeaa. Arkisin ja lauantaisin tarjolla lisäksi ainakin Rolls-hampurilaisia.

Hinta: Edullinen. Iso muki kahvia maksoi 1,50€. Kaksi isoa kahvia, miehen lihapiirakka nakeilla ja minun suklaamunkki maksoivat yhteensä 8,90€.

Ympäristö: Ensivaikutelma vaatimaton, ehkä nuhjuinenkin, paljon tavaraa myymälän puolella. Vessa siisti ja plussaa kahvilan pääsiäiskoristelusta. Sellainen vanhanajan huoltamo bensankatkuineen, jossa rauhassa saa juoda kahvit.

Palvelu: Oikein mukava Terttu-emäntä palveli. Nopeasti tuli lihapiirakka lämmitettynä ja täytteillä pöytään. Kahvi oli hyvää.

Yleisarviointi: Pysähdy ihmeessä, kokemuksen arvoinen.