lauantai 7. heinäkuuta 2012

Kuninkaanportin Shell

Kesälomareissumme kotimatkan toinen pysähdys tehtiin Hartolassa Kuninkaanportin Shellillä. Kotimatkahan tuntui ihan turistimatkalta monine (lue: kaksi) pysähdyksineen :) Vaan eipähän meillä ollut kovin kiire mihinkään, kun oltiin aamulla lähdetty jo hyvissä ajoin ja matkakin taittui vauhdikkaasti. Minä ajoin :)

Muutaman kerran ollaan tällä huoltoasemalla pysähdytty nopeasti hörppäämään kahvit ja käymään vessassa. Siellä on aina aika hiljaista. Nyt porukkaa oli toki enemmän, mutta mitenkään riehaantunut tunnelma ei silti ollut.

Vaikka asema on aivan nelostien varressa, liikenteenmelua juuri kuulunut. Autonkin sai isojen puiden varjoon ja kissoille ikkunoista läpivedon. Kahvitteluhetkemme oli oikein mukava, kun menimme vielä ulkoterassille vehreisiin maisemiin. Parikymmenen asteen pakkasessa en olisi mennyt.

Paikassa on polttoaineenmyynti erikseen ja kahvila- sekä pieni myymäläpuoli erikseen. Vaikka mitään kiirettä ei ollut, kassalla Jessica niminen myyjä vaikutti jotenkin kiireiseltä. Aivan kuin olisi halunnut asiakkaista nopeasti eroon. Ei me kyllä valinnassa paljoa marjailtukaan, niin pääsi myyjä tekemään muita hommia.

Erikoista tässä paikassa on, ettei tuotteet ole vitriineissä, vaan altaissa tarjolla. Myös noutopöytä löytyy ja annosruokiakin on saatavilla. Altaissa on vaihtelevasti suolaista ja makeaa tarjolla. Muistan joskus syöneeni suolaista piirakkaa, pasteijaa, mutta tällä kertaa otin mozzarella-croissantin. Kassakuitissa lukee kyllä meetwursti-croissant, mutta sama hinta niillä taisi olla. Vaikka täytetty croissant oli pakattu muoviin, se oli oikein mehevä ja mozzarella ihanan pehmeää. Mies otti mansikkawienerin, koska se oli ykkösbonus-kortilla kahvin kanssa kimppa-alennuksessa.

Shell Kuninkaanportti 7.7.2012

Sijanti: Huoltoasema sijaitsee aivan VT4/E75 vieressä Hartolan taajaman eteläpuolella. Asema näkyy tielle, paitsi kesällä etelästä tullessa jää puiden varjoon. Hyvin pääsee poikkeamaan isommallakin yhdistelmällä.

Tuotevalikoima: Suolaista ja makeaa, ruoka-annoksia ja noutopöytä. Suppea valikoima ruokatarvikkeita. Kesämusaa halvalla.

Hinta: Keskihintainen kahvipaikka. Ruoka-annokset Shell Simpukka-hinnoin.

Ympäristö: Siisti ja mielestäni kalusteetkin olivat moitteettomassa kunnossa. Erikoista, että leivonnaiset altaissa. Olin näkevinäni makeiden leivonnaisten houkuttelemia pikkukärpäsiä. Vessat siistit.

Palvelu: Asiallinen, ei mitään turhia lepertelyjä.

Yleisvaikutelma: Mukava paikka, voin suositella. Etelästä tullessa höllää kaasujalkaa ajoissa.


Mämmen Seo

Pysähdyimme kesälomamme kotimatkalla Mämmensalmessa kahvilla. Tien vieressä houkuttimena on kyltti "tuoreet munkit" ja se toimi minulle tällä kertaa tarpeeksi hyvänä houkuttimena, kun jo kotipaikalta lähtiessä toivoin ensimmäiseksi pysähdyspaikaksi juuri tätä Seo-asemaa.

Aiemmin paikalla on toiminut pitkään Neste, mutta yllättäen noin reilu vuosi sitten kyltti oli vaihtunut Seon kylttiin. Mikäs siinä, jos polttoaineentoimittaja vaikka vaihtuisikin. En muista nyt tämän Seon hintoja, mutta Nesteen aikaan ne saivat kulmakarvat kohoamaan ja suun hämmästyksestä auki. Siis kalleudellaan. Vaan eipä ole tämä blogi niinkään auton polttoaineentankkauksesta  kiinnostunut vaan ihmisten. Sain siis myös ensimmäisen Seo-päivityksen tänne.

Kaarsin pihaan ja auto jäi avoimelle paikalle, sillä pihalla ei kovin varjoista paikkaa keskipäivällä ole. Onneksi oli puolipilvinen päivä, vaikkakin lämmin, joten saatoimme jättää kissat autoon. Paikka sijaitsee järven rannalla, joten avoimista ikkunoista tuulahteli vaihtoilmaa lemmikeille. Pihassa on jo elämää nähnyt lasten leikkipaikka. Siellä voi käydä fiilistelemässä retrohenkisesti 80-lukua (?).

Muutenkin rakennus on vaatimaton sisustukseltaan. Ikää sillä varmaan lienee, koska muistan sen lapsuudesta vuosikymmenten takaa. Ennen Mämmensalmessa toimi kaksi asemaa molemmin puolin nelostietä. Toinen, silloin Unionin asemana toiminut, paloi 70-luvulla eikä tilalle rakennuttu uutta, vaan sillä puolella tietä on nyt levähdyspaikka.

Mainittakoon lisäksi, että ennen olemassaoloani paikalla on toiminut lossi, joka on kuljettanut autoilijoita veden yli. Mutta 50-luvulla saatiin tähän tie rakennettua ja lossi lopetti toimintansa. Mahtaakohan isä ollut ollut tätä tienpätkää rakentamassa kuorma-autollaan? No joka tapauksessa hyvä, ettei sitä lossia enää ole, sen verran on liikenne kasvanut.

Olin siis etukäteen toivonut tätä Mämmensalmea taukopaikaksi ja myös mielessäni päättänyt, mitä siellä ottaisin. No munkin tietenkin kahvin kera! Vitriinissä oli myös muita leipomotuotteita ja leipiä, mutta silmäni iskeytyivät munkkeihin. Oli hillomunkkia, munkkipossua ja munkkirinkilää. Ja kahvia sai seo baari-mukiin. Mies otti lihapiirakan nakilla, kuinkas muuten.

Päätimme mennä ulkoterassille, koska ilma tosiaan oli miellyttävä. Aurinko ei porottanut, vaan piileskeli pilvien lomassa, mutta lämmintä oli kuitenkin vienon tuulenvireen säestyksellä.

Ai, kun se valitsemani munkkirinkilä maistuikin hyvältä. Kotitekoiselta sanoisin ja se oli kaiken lisäksi suuri. Miestä harmitti, kun ei ottanut munkkipossua, mutta lihapiirakkakin oli kelpo syötävää, ei tosin paikan päällä tehty. Arvuuttelimme, oliko kurkkusalaatti itsetehtyä. Jäi arvoitukseksi.

Lähtiessämme kiitin maukkaasta munkista, johon vaatimattomasti sain vastauksen: "No hyvä, että kelpasi." Täällä ei ylpeydellä koreiltu :) Saimme, mitä halusimme ja matka jatkui Etelä-Suomea kohti hyvillä mielin.

Seo Mämmensalmi 7.7.2012

Sijainti: Aivan VT4/E75 vieressä. Etelästä mennessä pian Saarijärven risteyksen jälkeen, pohjoisesta mennessä ennen Äänekoskea.

Tuotevalikoima: Suolaista ja makeaa, myös ruoka-annoksia. Erikoisuutena tuoreet munkit! Täällä voi korjauttaa myös kulkuneuvoaan, mikä alkaa olla harvinaista huoltoasemilla.

Hinta: Edullinen. Hyvää kahvia 1,50/muki. Ruoka-annosten hintaan en kiinnittänyt huomiota, mutta munkit olivat kohtuuhintaisia.

Ympäristö: Vaatimaton, miesten vessa oli ollut siisti. Kesällä vehreä luonto ja järvimaisema kaupan päälle. Paikka on rauhallinen eikä siellä taustamusiikki pauhaa eikä puhe kaiu.

Palvelu: Asiallinen palvelu, vaikkei mies kassalla heittäytynytkään huulenheittoon. Ehkä parempi niin, olisin pitänyt vielä outona.

Yleisarviointi: Kannattaa pysähtyä ihan niiden munkkien takia ja jos niukempi tuotevalikoimakin riittää.

Jälkibongaus:

23.9.2012 Olimme siskoni kanssa liikenteessä hautajaisreissulla ja paluumatkalla hän toivoi munkkikahvia. Joten pysähdyimme Mämmen Seolla. Munkit edelleenkin makoisia, nam :) Nyt tutustuin vessatiloihinkin ja täytyy kyllä sanoa, että noinkin pienellä huoltamolla soisi siisteyden tason olevan hieman parempi. Siitä siis pienet pyyhkeet; joita toivoisi myös käsienpesun jälkeen löytyvän. Gulf-retroilijoille huoltamolta löytyisi ihania oransseja Gulf-t-paitoja edulliseen 12 euron hintaan!

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Iin Autokeidas

Päiväreissulla Haaparantaan piipahdimme tulomatkalla suurella Autokeitaalla. Nettisivujen mukaan näitä taukopaikkoja on kaksi, alkuperäinen Forssassa ja nyt myös Iissä. Kyseessä on yksityinen yritys, jolla alunperin oli Esson huoltoasema. Nyt pihassa oli Nesteen pumput, eihän Esson baareja enää ole olemassa Suomessa muutenkaan.

Harmittaa, kun tämä asema oli ainoa bongauspaikka päiväreissulla, mutta kotona nautitun aamupalan siivin liitelimme perille saakka. Seuraavalla kerralla sitten päivitystä muualta.

Autokeitaan alue tuntui valtavan suurelta Iissä, joka on kuitenkin aika pieni paikkakunta. Ihmettelimme myös  huoltoasemien määrää siellä. Laskimme niitä olleen ainakin viisi! Ehkä paikkakunta on kuitenkin sopiva tankkauspaikka Oulun ja Kemin välillä. Tämän aseman yhteydestä löytyy niin Kärkkäinen, Hesburger kuin K-marketkin ravintola-kahvilan lisäksi.

Astuessani sisään tuntui kuin olisin tullut suureen halliin. Kaikki tuntui olevan isoa: pöytiä oli kahdella taholla tilassa, kauppa näytti ovelta katsottuna huomattavan suurelta, leivonnais- ja voileipätiski oli pitkä samoin noutopöytä ja tilaa niiden ympärillä runsaasti. Kahvilaan oli saatu mahtumaan jopa vuoden 1926 Studebaker. Ainakin oli varauduttu suuriin asiakasmääriin... Mutta vessaosasto oli noihin edellämainitsemiini tiloihin nähden suhteessa pieni. Siellä oli puolenkymmentä vessaa ja mietin jonoa, kun asemalla todella olisi paljon väkeä. Nyt oli varmaankin aika hiljaista. Sen huomasi myös siitä, että kahvittelu-ruokailusalin toinen puoli oli aidattu eikä sinne siis ollut mitään asiaa.

Vierailijoiden määrästä sai pientä vihiä myös tarkistamalla leivonnais- ja voileipätiskin. Tarjolla oli suhteessa tiskin kokoon aika vähän. Pakattuja leipiä, ei kiitos - prinsessaleivos, ehkä - kermamunkki, jee :) Jälkeenpäin harmittelin, etten sittenkin ottanut euron hillomunkkia, sillä maksoin voilla leivotun pullapitkon hinnan edellispäivän mauttomasta munkista, jonka päällä oli sentti sokerikuorrutetta. Kaavin sokerikuorrutteen pois.

Kyllä painan kaasua sen verran, että käyn vaikka jollain niistä neljästä muusta huoltoasemasta seuraavalla kerralla, kun tarvetta tulee. Huomiokaa muut kuitenkin kaasutellessanne, että aseman kohdalla on 60km/h rajoitus.

Neste Autokeidas 2.7.2012


Sijainti: Sijaitsee Iin kunnassa aivan nelostien (VT4/E75) varrella. Näkyy tielle.

Tuotevalikoima: Löytyy leivonnaiset ja leivät, noutopöytä ja annosruokia. Lisäksi tiloissa kaksi kauppaa ja hampurilaisravintola.

Hinta: Kahvi oli normaalihintainen, mutta vanhan kermamunkin hinnalla olisi saanut voilla leivotun leetan ja rusinat päälle.

Ympäristö: Tila on suuri ja siellä kaikuu, musiikki oli aika suurella. Miehen mukaan miesten vessa on siivoton. Likaisia pöytiä ja asiakkaiden tarjottimia niillä. Osa salista oli aidattu, ettei sinne mennä istuskelemaan.

Palvelu: Minua ei ymmärretty aluksi, vaikka mielestäni puhuin suomea oulunmurteella. Sain kuitenkin ostokset maksettua.

Yleisarviointi: Käy, jos haluat nähdä Studebakerin. Minä kaasuttelen vastaisuudessa ohi.