Tälle asemalle ei satunnainen ohikulkija ihan helposti eksy ja uskonkin, että sen asiakkaat koostuvat lähitienoon väestä, ja ainakin lounasaikaan ympäristössä työskentelevistä. Lähellä menee ilmeisesti Vaasaan vievä tie, mutta me mutkittelimme sinne Palokasta Laajavuoren kautta. Kun kartalta paikan tarkistin, niin asema sijaitsee aika lähellä yliopistoa, joten toisesta suunnasta ajettuna olisin ehkä tunnistanut tienoot.
Tunnelma huoltoasemalla oli leppoisa ja paikka oli tuohon aikaan koko ajan miltei täynnä. Silti ei tuntunut kenelläkään olevan mihinkään kiire ja palvelu pelasi. Koska lounasvalinnan tehtyäni kiirehdin vessaan, en kovin tarkkaan päässyt kurkkimaan muuta tarjoomaa.
Päädyin tällä kertaa noutopöytään, koska halusin valita syötäväni. Tarjolla oli maukasta lindströminmureketta ja kylläkin hieman kuivahtaneita kalaleikkeitä, mutta ne pelasti herkullinen kastike. Myös kanssamatkustajamme päivänleike oli hyvä.
Teboil Kukkumäki 28.8.2012 |
Sijainti: Sijaitsee Jyväskylän Kukkumäessä, tarkemmin osoitteessa Kukkumäentie 31, jos sen haluat esimerkiksi navigaattoriin laittaa muistiin. Läheltä menee Keuruuntie, valtatiet 18 ja 23 eikä reittiin tule kovin monien kilometrien poikkeamaan tieltä E63.
Tuotevalikoima: Asemalta ruokaa annoksina tai lounaspöydästä sekä Rollsin että KotiPizzan tuotteita. Lisäksi kahvileipää ja virvokkeita. Suppea valikoima elintarvikkeitakin saatavana.
Hinta: Lounasruoka kohtuuhintainen. Valitettavasti muut hinnat jäi tarkistamatta aiemmin mainitusta syystä.
Ympäristö: Huoltamokahvila ei ole suuren suuri, istumapaikkoja arviolta kolmisenkymmentä. Naistenvessa ainakin oli siisti, vesihana toimi katkonaisesti.
Palvelu: Annos tuotiin nopeasti, vaikka oli lounasaika. Noutopöydässä salaattipuoli odotti täydennystä. Mukava tunnelma ja päivänlehtiäkin oli luettavana.
Yleisarviointi: Kannatti eksyä paikalle. Näillä eväillä jaksoi loppumatkan kotiin. Hoksasin muuten, että asema sijaitsee lähellä koulukaverini kotia, joten voimme joku kerta "eksyä" jälkibongauksellekin.
Ruoka oli ihan hyvää, samaten ruokaseura. ;) Aseman kiire lienee haitannut salaattipuolen täydennystä ja perunamuusi taisi silloin olla päässyt loppumaan. No asiakkaita oli kyllä paljon.
VastaaPoistaRuokaseura IHAN hyvää?! Seuraavan kerran saat liftata ;p
VastaaPoistaNo sanotaan sitten PARHAUTTA! Riittääkö? :P
VastaaPoistaVoi peura..
VastaaPoista