lauantai 24. marraskuuta 2012

Keravan Neste Alikeravantie

Eräänä sateisena marraskuun lauantaina lähdettiin isän kanssa autoretkelle, joka ensin suuntasi Porvooseen. Siellä kiertelimme tutut paikat ja teimme loton, mutta jatkoimme sitten matkaa eteenpäin. Sipoon kautta kurvasimme Keravalle ja nyt kahvihammasta jo kolotti siihen malliin, että päätimme tehdä varikkopysähdyksen.

Siinä isää vessasta odotellessani tutkailin huoltamolla toimivan K-marketin valikoimaa. Joulu kolkutteli jo ovella ja tarjolla olisi ollut kolme Fazerin konvehtirasiaa kympillä. Ja muitakin makeisia toki. Melkein ostin, mutten ostanutkaan.

Pitkästä aikaa oli tarjolla vaniljamunkkia, joten tietenkin valitsin sen kahvileiväksi. Isä otti munkkirinkilän. Hyviä olivat molemmat ja kahvi lämmitti mukavasti muuten niin koleana päivänä. Muutamia muitakin oli tullut kahville ja syömään. Asemalla saa niin annoksia kuin pizzaakin.

Neste Kerava Alakeravantie 24.11.2012

Sijainti: Asema löytyy esimerkiksi poikkeamalla nelostieltä (E75) Keravan liittymästä Keravan suuntaan.

Tuotevalikoima: Kahvila-ravintolapalvelut, ja k-kauppa toimii aseman tiloissa. Lauantaina tarjolla oli muutamia makeita ja valmiita suolaisia tuotteita kahvin kanssa.

Hinta: Hintamuki maksoi 1,80€, hyvä! Pullatkaan eivät kalleimmasta päästä.

Ympäristö: Hieman hankalat ja vanhanaikaiset kalusteet, kun mukana on liikuntarajoitteinen henkilö. Miestenvessa oli kuulemma siisti.

Palvelu: Ystävällinen kassapalvelu.

Yleisarviointi: Aseman yleisilme oli hieman sokkeloinen. Luultavasti johtui siitä, että kahvilanpuoli haluttiin erottaa veikkaus- ja pelipisteellä kaupanpuolesta? Vanhemman ihmisen piti varoa, ettei tule kaadetuksi nurin kulman takaa.

1 kommentti:

  1. Tämän aseman olen vielä toistaiseksi kiertänyt, aivan sattumalta tosin. Eikö vaniljainen maistunut teille molemmille? ;)

    VastaaPoista